Nyt on palattu Eilatin rannoilta ja Jordanian aavikoilta. Upeaa, mahtavaa, rentouttavaa ja väsyttävää, siinä päällimmäiset fiilikset. Palasimme Betskun kotiin sunnuntaina aamulla kolmelta. Ottakaamme tässä nyt selkeän kronologinen linja matkan huippujen ja low-pointtien kertaukseen:
Maanantaina aamulla tuttu kuljettajamme Rizek noukki meidät kyytiin ja tiputti Jerusalemin bussiasemalle. Kappas vaan edellinen bussi oli mennyt juuri ja sitten odoteltiin kolme tuntia seuraavaa. Kuten osa huomasi jo Facebookin statuksista osa lomasta kului paikallisten naisten häikäisevää kauneutta ihmetellessä ja tämä alkoi jo bussiasemalla. Käsittämätöntä. Taitaa olla kevättä ilmassa täälläkin..
Lopulta Eilatissa kolmen neljän maissa. Kamat Corinne hostelliin ja silmien lepuutus ihanassa parisängyssä, joka odotti meitä kutsuvana. Respan mies sanoi kun vei meidät huoneeseen, että "It´s a double bed guys, try not to make a mess in it ;)" Niinpä niin. Hostelli oli muuten todella mainio ja siisti, sekä hyvällä paikalla. Suosittelemme Eilatin kävijöille. Illalla sitten huomasin, että Tuomas otti miehen varoitukset tosissaan, sillä mies kyhäsi sängyn keskiosaan talvipeitoista sellasen parikymmentä senttiä korkea muurin, jotta ei aamulla tule ikäviä yllätyksiä herätessä. Liekö kokemuksen rintaääntä vai mitä. Parempi kai katsoa kuin katua..
Ensimmäiset hetket rannalla olivat kutkuttavan pelottavia. Todettakoon, että kyseessä ei ollut pula-ajan ranta, sillä me emme olleet aivan sieltä lihaksikkaimmasta päästä miehiä. Valinnanvaraa riitti myös israelilaisissa naisissa, jotka tanssivat bikineissä baaripöydillä kaataen vettä päälleen. Muotia tuntui olevan se, että yläosa on numeron tai pari liian pieni, jotta oikein tursuaa. Pohjolan viikingit vilkaisivat toisiaan ja totesivat, että tultiinko nyt samalle rannalle, jossa viimeksi kävimme lokakuussa ja joka silloin oli melkein autio. Silloinkin toki mukana oli kauniita naisia, mutta heillä sentään yläosat olivat oikeassa koossa. Yhteenvetona se, että MTV:n Ibiza-ohjelmat eivät enää ole mitään. Syy moiseen oli juutalaisten opiskelijoiden Spring Break. Suomeen kanssa tälläinen tapa? Joka tapauksessa voidaan todeta, että ollaan israelilaisista sitten mitä mieltä tahansa, niin varmasti ovat maailman kauneinta kansaa.
Tiistaina käytiin snorklailemassa ja ihmettelemässä kaloja. Tuomas noudatti tutun kuskimme varoitusta eikä tällä kertaa koittanut siepata fisua kouraan ja säästyimme haavoilta. 38 asteen lämpö tosin teki tepposensa ja rannalta poistui kaksi varsin punaista turistia. Allekirjoittanut otti kahtena ensimmäisenä iltana lievän auringonpistoksen ja Tuomas nautti varsin vaisusta matkustusseurausta. Tällä kertaa saatiin kyllä ravintoloissa paljon parempaa palvelua kuin viimeksi. Myös hinnoissa oli hieman eroa, sillä budjetti paukkui taivaisiin heti ekana päivänä, vaikka emme kertaakaan dokanneet tms. - kaksi drinkkiä rannalla a´la 18 €.
Vaikka suomalaisia ei enää Eilatissa kuulemma hirveästi käy, onnistuimme silti törmäämään muutamaan. Kun ihmettelimme paikallisten nuorten juhlintaa ja kaunetta hostellimme omistajan kanssa hän totesi, että silloin kun suomalaiset rauhanturvaajat vielä lomailivat alueella he saivat paikalliset sekä muut turistit näyttämään amatööreiltä. Kaapin paikka oli siis jo osoitettu niin meidän ei tarvinnut.
Keskiviikkoisen himmailun jälkeen heräsimme torstaina ja suuntasimme kohti Jordanian rajaa, jossa meitä odotti vuokra-auto ja kuski. Keula kohti Wadi Rumin kylää. Reput maasturin lavalle ja äijät kamelien selkään ainoana ohjeena "hold on boys!". Jännä otus se kameli, kummasti keikkaa ylös maasta 120 kg ukko selässään ja taivaalta aavikolla kuutisen tuntia mukisematta. Tai itseasiassa kitisee paljonkin, mutta kulkee silti :)
Haave aavikosta syntyi ensimmäisellä Palestiinan matkalla ja kameliratsastus oli olemassa jo sitä ennen. Parempaa toteutustapaa ei olisi voinut olla! Punaista, joka paikkaan tunkeutuvaa hiekkaa silmänkantamattomiin, isoja kallioita ja vuoria, laulava beduiini ilman englantia, piiskaava tuuli, päähän kiedottu huivi ja hyvä matkaseura, mahtavuutta! Uusi Timo T.A. Mikkonen, tällä kertaa kamelilla, on syntynyt! Taisimme olla yllättävän jääräpäisiä turisteja, sillä opas kyseli tunnin ratsastuksen jälkeen, että haluatteko kävellä. Ei tietenkään haluttu ja lopulta illalla leirissä oli vaikeuksia kävellä. Tuomaksen jalat kramppaili kun ratsasti ylipäätään ekaa kertaa ja mulla hiertyi nahka pois persuksista. Se oli sen arvoista kuitenkin!
Katseltiin korkealta kalliolta kun aavikko värjäytyi punaiseksi auringon laskiessa, syötiin illallista beduiinin teltassa ja ihmeteltiin kirkasta tähtitaivasta. Romantiikkaa oli eniten meidän tähän astisen parisuhteen aikana. Molemmat taidettiin kyllä haaveilla naisseurasta kun kömmittiin telttaan ihmettelemään yöllistä tuulta ja lämpötilän tippumista alle kymmeneen päivän reilusta kolmesta kympistä...
Aamulla ylös, vuorikauriksien lailla ylös vuorenseinää, sisään halkeamaan ja a´vot auringon mollukka kohosi niin että heilahti! Kamat kantoon ja auton lavalla kymmenen kilsaa takaisin kylään, jossa kuljettaja jo odotti. Pääkaupunki Ammanin ja rantakaupunki Aqaban yhdistävää Desert Highwayta pari tuntia ja sitten edessä oli yksi maailman ihmeistä: Petra.
Karskit äijät taantuivat pikkupojiksi kulkiessaan Indiana Jonesin jäljillä kohti muinaisen Nabotealaisen imperiumin jäänteitä. Henkeäsalpaavaa settiä! Yli 800 merkittyä kohdetta (merkinnät tosin saisivat olla parempia!), joten yksi päivä ei oikein riitä kaiken näkemiseen. Oli turistia, oli kamelia ja aasia, oli intialaista saippuasarjan kuvausryhmää ja mahtavaa historiaa. Jonkinlaista hautaa tai monumenttia on joka kiven alla.
Fiilikset tosin meinasi mennä, kuten J. Matilainen sanoisi, kun Pappa totesi kolmen tunnin jälkeen, että mulla on niin kova nälkä että en mä enää tonne kiipee, mä lähden hotelliin, kyllä tätä tässä oli. Pienen pakotusmotivoinnin ja muutaman amfiteatterilla syödyn omenan jälkeen otimme uuden alun ja tikkasimme kalliota ylös alas viisi tuntia. Tallattua tuli varmaan sellaiset 15-20 km, eikä todellakaan nähty kaikkea. Uusi reissu on jo mielessä ainakin mulla. Rakastan Palestiinaa ja nyt olen rakastunut Jordaniaan!
Lauantaina takaisin kotiin. Emme tehneet sitäkään aivan helpoimman kautta: Jerusalemiin olisi päässyt toisen rajan kautta neljässä tunnissa, mutta me fiksuina painoimme Eilattiin ja sieltä Jerusalemiin. Missasimme aikaisen bussin ja venasimme seuraavaa viisi tuntia, joten Jerusalemissa yöllä kahdelta. 500 km:n matkaan meni sellatteet 17 tuntia. Hyvä Pojjaat! No, matkailu avartaa ja bussia odotellessa oli hyvä riipaista rutkasti mallasta.
Yleisesti voisi vielä huomioida, että Jordania on helppo ja hyvä arabimaa matkustaa. Kyltit englanniksi, kielitaito hyvää ja palvelu mainiota.
Toinen huomio Israelin puolelta. Tämä sarjassamme vain I-maassa: raja-asemalta taksia otettaessa Eilattiin pyydetään ensin tuplahinta koska on sapatti. Sitten neljä henkeä, joista kolme menossa Eilatin keskustaan ja neljäs siitä sitten muulla kyydillä eteenpäin Egyptin rajalle, eivät voi jakaa taksia! "This is a special taxi, you can´t make it a bus!" V***u mitä paskaa! Kyllä toinen asia minkä voimme todeta on se, että juutalainen todellakin ottaa rahat pois keinoilla millä hyvänsä.
Nyt sitten muutettiin tänään hotelliin. Loppuryhmä tulee huomenna. Seuraavat neljä viikkoa opetusta, juttujen leikkausta ja käsikirjoitusta, kirjallista tutkimusta. Hommaa riittää siis.
Vi hörs igen,
M&T.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti